Joulua odotellessa

Jouluvalmistelut ovat täydessä vauhdissa.  Lahjoja on saatu ja annettu.  

Osa on vielä paketoimattakin,yksi vielä postin matkassa.

Jännätään, ehtiikö aatoksi.

Tänä vuonna päätin ettei stressiä oteta, ja olenkin päässyt töidenkin puolesta hieman helpommalla tänä vuonna. Siitä olen niin, niin kiitollinen.

On ollut aikaa käydä rauhassa Jouluostoksilla ja tuttavilla paketteja viemässä ja kahvittelemassa.

Pääsinpäs yhden kummilapseni Joulujuhlaankin. Siellä viimeistään heräsi Joulumieli <3

Mummon kanssa on rypytelty karjalanpiirakoita vinot pinot, samalla suunniteltiin jouluaattoa.

Mummo on niin onnessaan kun pääsee omaan saunaan Joulusaunaan !

(Mukana kerjäsi onnellisena myös virallinen Joulukoira, jolla tuli muuten vuosipäivä juuri täyteen.)

Esijouluakin vietettiin Mumilassa tuossa naapurissa.

Lapset saivat jo esimakua tulevasta Joulusta pakettienkin muodossa, ihania jouluherkkuja unohtamatta !

Rauhallista Joulunaikaa kaikille ja pitkää pinnaa Joulukiireisiin !

Herkäksi pistää

Näinä päivinä, palaan ajassa vuoden taaksepäin.

Tasan vuosi siten, päiväni olivat odotusta täynnä;

laittelin mökkiä muuttovalmiiksi,

odotin kiihkeästi koiraa kotiin.

Tätä kaikkea oli odotettu niin kauan !

Luntakin oli jo näköjään ihan kunnolla maassa,

ja pakkasta.

Tässä muutama muistelo:

ihan pian !

ja se koira !

koti <3

Tuossa yhdessä postauksessa mietin,

että koskakohan se uutuudenviehätys karisee.

No onhan se tavallaan vähän karissutkin, 

varsinkin viime talvi kun oli mitä oli,

hiton kylmä eikä vettäkään kaivossa. 

Miehelläkin siinä sitten vielä meni polvi ja oli jalaton monta kuukautta.

Mutta kyllä se viehätys maalaiselämään on vain vahvistunut.

Saunanlämmityksistä sun muista hommista on tullut rutiineja,

arjen rytmi.

En juuri kaipaa suihkua, mutta mietin välillä,

että on se varmaan sitten hieno tunne kun saa oman suihkun ja kylppärin,

tai vessan jossa mahtuu kääntymään :D

En enää ikinä kuunaan päivänä voisi mennä takaisin rivariin,

kerrostalosta nyt puhumattakaan.

Tukehtuisin.

Vaikkakin, 

täytyy myöntää;

tässä eräänä yönä,

kun kävi omitunen hiippari oven takana,

  ekaa kertaa täällä ollessa oikeasti pelotti.  

(Luojan kiitos mies oli kotona.)

Mietin kyllä, miten korvessa sitä täällä ollaankaan.

Että jos jotain sattuisi.

Koirastakaan kun ei ihan oikeasti ole vahdiksi.

Onneksi asuu äitimamma ja isäpuoli tuossa viereisellä pellolla <3.