tiistai 20. huhtikuuta 2010

Pieni lahja vielä valmistui synttäripojalle!


Tällaisia olen ihaillut monissa blogeissa ja tiedän tällaisten myös olevan synttäripojan äidin mieleen.Siispä surauttelin vielä pienen lisäyksen syntymäpäiväpakettiin:


Se tulee myös sopimaan hänen huoneensa sisustukseen ihanasti!
Tässä on ainoastaan ruskearuudullinen kangas kierrätettyä(vanhaa pöytäliinaa).Loput on hankittu Eurokankaasta.Osa vanhempia,osa uudempia.Hempeimmät vaaleansiniset ovat itseasiassa jäännöspaloja tilkkupeitosta jonka tein päivänsankarille ristiäislahjaksi.
Lippuja on viisitoista joten nauha on pidempi kuin kuva antaa ymmärtää.Molemmissa päissä on nauhaa vielä sitomista varten.
(Pahoittelen että kuva on näin törkeän huono, yhdeksän aikaan illalla kun alkaa kuvailemaan niin jälki on sen mukaista..mm.tuo isopalloinen on oikeasti ihanan reipas tummansininen ja kuvassa näyttää melkein mustalta.Samoin tummanruskea on luonnossa melkein suklaanruskea.)