sunnuntai 20. marraskuuta 2011

































-talven (lumen) tuloa odotellessa on maalailtu listoja raikkaan valkeaksi.
-on haaveiltu sisustusasioita.
-on haaveiltu jouluasioita.
-on ulkoiltu huumaavan kauniissa pakkassäässä.
-ihailtu kuinka lähilammen joutsenperhe pääsi vihdoin matkaan. Nähdään taas keväällä !
-vietetty sunnuntaita ihanan ystävän ja koiraystävän kanssa.








tiistai 15. marraskuuta 2011




















Neulottu on, todistetusti. Isänpäiväneulomukset jäivät vallan kuvaamatta. Oli pipo ja kynsikkäät. Iskä tykkäsi.
Projektituolit saunalla. Etenee raaputus kerrallaan. Ompelin huopuneesta villapaidasta lämpöiset pipon ja tumput. En tiedä kaipaisivatko vielä pintaansa kirjailua, nappeja kenties? 
Mies huhkii navetassa aamusta iltaan, ei malta lopettaa. Mikä onni onkaan ahkera ja työteliäs mies <3
Linnuille laitettiin ensimmäinen ruokintapönttö. Auringonväristä kissavierastakin on herkuilla hemmoteltu.
Piha on jo melkein paketissa talvea varten.

  


keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Täällä taas






















Elämäni ensimmäinen tuubihuivi/kieppi/mikälie isoimmalle kummitytölle Novitan Kelo-langasta.
On niin kiva että taidan pian puikotella itselle samanlaisen.
(Kuvassa myös vaivalla kasvatettua omanväristä hiusta ! Ei se ollutkaan ihan niin harmaata kuin luulin.
ponnarilla oleva on vielä kamalaa ikivärjättyä sekasotkua.Pitää se pätkästä pois kunhan vähän enmmän saan aikaiseksi tuota omaa.)

Kaikkien aikojen lempikengät jo vuosien ajalta saa taas käyttöön ! Pelkään sitä päivää kun nämä hajoaa.

Uusi verhokappa kirpparilta piristää edelleen.

Kanervia istutettu mummon toimesta.

Möröjuhlatkin juhlittiin aiottua hieman pienemmällä porukalla, mutta oli meillä niin mukavaa.
Niin mukavaa, ettei juurikaan ole nyt kuvasatoa teille näyttää.

Karvaisen kaverin kanssa olemme reenailleet kovasti pois epävarmuudesta ja vahvistaneet välistämme luottamusta, enkä voi lakata ihmettelemästä miten viisas ja hieno koira meillä onkaan.








perjantai 14. lokakuuta 2011

Satoa





Möröjuhlaa odotellaan :)


tiistai 11. lokakuuta 2011

Martan peti



Romanttinen, pehmoinen makuupaikka,
jossa lepuuttaa päivän touhuista väsyneitä tassujaan.

( Materiaaleina vanha tyyny, 
hemtexin vahva ruusupuuvillakangas.
Päällinen on irrotettava.)



Hänelle:



<3 Martta Surku Onneli <3



sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Aamulla




















Sunnuntaina, kun saisin nukkua pitkään, herään jo kahdeksalta.
Aurinko on juuri nousemassa. Maa on kauttaaltaan valkoisessa kuurassa.
Puen päälle, en malta edes kahveja keittää.
Otan koiran ja kameran.
Muuta en juuri nyt tarvitse.



torstai 6. lokakuuta 2011




















Tänne kuuluu hyvää. On lenkkeilty, haravoitu ja tehty muita pihahommia.

On saatu syksyn raikkaudesta voimaa. 

Takkaakin on lämmitelty jo useana iltana, sytytelty kynttilöitä ja lyhtyjä.

Moona kävi Miehen kanssa Kurun metsissä asti toteamassa, että on siitä metsästyskoiraksikin.
Hienosti oli sekä haukkunut, että noutanut pyytä. 

Moonan kanssa aloitettiin myös "käytöskurssi".
 Löysimme ihanan ja ihan meille sopivan kouluttajan, joka auttaa meitä auttamaan Moonaa 
pääsemään eroon epävarmuudestaan.
Vaikka tämä prosessi on vasta alkutekijöissään, olen kokenut jo monia ahaa-elämyksiä ja 
koirakin selvästi hoksaa mistä on kysymys. 

En tiedä johtuuko näistä pienistä onnistumisen kokemuksista, mutta olo on mitä mahtavin, ja tuntuu 
että jaksaisin tehdä mitä tahansa !