Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

































-talven (lumen) tuloa odotellessa on maalailtu listoja raikkaan valkeaksi.
-on haaveiltu sisustusasioita.
-on haaveiltu jouluasioita.
-on ulkoiltu huumaavan kauniissa pakkassäässä.
-ihailtu kuinka lähilammen joutsenperhe pääsi vihdoin matkaan. Nähdään taas keväällä !
-vietetty sunnuntaita ihanan ystävän ja koiraystävän kanssa.








keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Joka-aamuinen



































Joka aamu lähdemme kohti tuttua metsää.
Koira on innoissaan ja viipottaa tuoksujen perässä,
itsekin piristyn kun saan keuhkot täyteen raitista ilmaa.

Tämä on tuttu metsä jo lapsuudesta,
muistan jokaisen polun, ojan ja pellonreunan.

Täällä on lenkkeilty jo 12-vuotiaana pienen pennun kanssa,
onnellisena ihan ensimmäisen koiran omistajana.
Sittemmin sitä samaa koiraa on vedetty perässä samoja polkuja,
Diabeetikkona vanhuksena kun jalat pettivät välillä kesken kaiken.
Samasta syystä olen myös kantanut 25 kg jalatonta koiraa tuosta metsästä kotiin saakka.

Lapsuudenkotini molempien koirien tuhkat on ripoteltu noille metsäpoluille.

Siellä voi nähdä hyvällä tuurilla hirviä, peuroja ja metsäkauriita.
sieniäkin ja marjojakin siellä on.

Näiden aamuisten retkien voimin jaksan lähteä pirteänä töihin,
koira taas jaksaa lepäillä työpäivän ajan.

Kiitos, pikku metsä.
Toivon, ettei sinua ikinä hakata pois.















maanantai 29. elokuuta 2011



































Viikonloppuna lempivieraat yökylässä.
Hyvää ruokaa, saunomista, leikkiä.
Maailmanparannusta lämpimässä pimeässä illassa,
viinilasillisen kera.
Paljon ulkoilua loppukesän oranssissa valossa.
 Neulomista.



Tällä jaksan taas.




 

perjantai 26. elokuuta 2011

syksyllä
























Koirat jolkottelevat vapaana, kostea maa tuoksuu.
Juuri leikattu ohransänki
rahisee saappaiden alla.
Hyvän ystävän kanssa jaamme viikon tapahtumat, ilot, surut ja
ärsytyksen aiheet.
Välillä suojelemme pikkuisia sammakoita koiriemme teräviltä hampailta.

Sielu lepää syksyisessä maisemassa.
Luonto on parasta terapiaa !

Orava on onnellinen, sille on pihatammessa paljon terhoja syötäväksi.




perjantai 7. tammikuuta 2011

Onni on ystävä.

















Loppiaista vietettiin ulkoilutunnelmissa,
uuden ystävän Onnin kanssa.

Ja meillä oli sitten mukavaa,
kuten kuvista välittyy. 

Kiitos viimeisestä, Inkku ja Eetu :)

(Ensi kerralla sitten muutakin kuin koiria, lupaan ...) 





perjantai 22. lokakuuta 2010

Metsästä voimaa !














Ihana pakkas-aamu.
Kaikki oli peittynyt valkoiseen kuuraan.
Oli niin kaunista !
(Pahoittelen aamuista silmäpussista poseerausta puunrunkoa vasten,
roskakin päässä törröttää ; ) )