sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Vihreää kosmetiikkaa







Ostin ihanasta Pompotista vähän aikaa sitten
Vihreän kosmetiikan Brunette-palashampoon.

Tätä palashampoota olen käyttänyt ennenkin,
mutta se on ollut vähän ongelmallista.

Tällä shampoolla kun on kemikaaleja poistava vaikutus,
 se todella poistaa kemikaalijäämiä hiuksista.
Epämiellyttävänä sivuvaikutuksena on vaan se;
että kun hiuksia on tullut värjättyä, ja muutenkin käsiteltyä,
niin sen värjätyn osan kohdalta
hius tuntuu pesun jälkeen tahmealta,
 ihan kuin olisi vanhat muotoilutuotteet tukassa.
(Johtuu siitä, kun kemikaalit lähtevät pois hiuksesta)
Ja tämä tahmeusvaihe kestää, no aika kauan.
Tähän mennessä projekti on tyssännyt aina siihen,
kun on tullut joku iltariento
ja on halunnut laittaa tukan jotenkin kivasti.
Muullakin lailla kun takkuiselle tahmealle nutturalle...
On tullut "sorruttua" sitten takaisin tavallisiin shampoisiin ja hoitoaineisiin.

Nyt sitten, kun olen kesän ajan kasvatellut hiusväriä pois,
ja omaa väriä on jo ainakin otsatukan verran esillä,
uskaltauduin kokeilemaan uudestaan.

Tuloksena on:
Että oman värin osalta hiukset ovat pesun jäljiltä ihanan sileät,
kuin lapsen tukkaa.
Värjätyltä alueelta taas, no tahmeaa...
ja takkuuntuu, on vaikea harjata.
Mutta tahmaraja siirtyy alaspäin pesu pesulta,
ja ilokseni sarjaan oli tullut uutena hiushuuhtelu,
joka poistaa tahmaisuutta (vähän)
ja toimii hiuksiinjätettävänä hoitoaineena.

Iso plussa näissä tuotteissa on tietysti se,
että roskaa ei jää jäljelle kuin pieni paperikääre.
Hiushuuhtelupullo on lasia, joten sen voi kierrättää.
Eikä tarvitse huolehtia vesistöihin kulkeutuvista kemikaaleista.
Kummasti sitäkin ryhtyy ajattelemaan eri kantilta,
kun pesuvedet valuu saunalta käytännössä suoraan maahan.
Ja muutaman metrin päässä saunalta on meidän kaivo.


 Ylimmässä kuvassa on saman merkin kasvosaippua.
(Jonka kääreen jo hukkasin,
enkä muista mitä kaikkea ihanaa siinä oli.)
Se poistaa meikinkin tehokkaasti ja on tähän mennessä sopinut kuivalle iholleni hyvin.
Saa nähdä, onko talvella liian kuivattava, kun on kuitenkin aika saippuamainen.

Lupaan raportoida, kuinka tahmaraja pakenee,
vai menetänkö hermot taas kesken prosessin.



maanantai 12. syyskuuta 2011

Koiranpedin uusi ilme


Meillä on kaksikin koiran makuupaikkaa,
molemmat ihan karseita.
Tuo väri-iloitteleva kirahvipeti on Karlien.
Laadukas ja sopivankokoinen,
mutta ihan jär-kyt-tä-vä kuosi.
Ostin sen puoleen hintaan ja se oli alessa juurikin kuosinsa takia.
Piti se silloin talvella jo päällystää, se vaan jotenkin jäi.

Toinen on, no....pinnasängyn vaahtomuovipatja.
Siinä on ollut aina joku viltti päällä ettei olisi niin kamala.
Ja siihenkin on pitänyt tehdä irroitettava päällinen. 



Nyt sitten sain aikaiseksi.
Siskolta saadusta (verhoilu?)kankaasta syntyi
napakka päällinen petiin.
Raitojen kohdistus nyt ei ihan nappiin mennyt, 
kun inspiraation vallassa surruuttelin menemään. 



Kirpparilta löytämäni muutaman euron talja laitettiin pehmusteeksi.


( Meidän koira tosiaan juo nykyään vaan olkkarissa tai ulkona,
keittiössä ei ollenkaan. 
Minkä lie trauman on tuo herkkis taas saanut....)

Toiseen petiin tuli vaan ikean patjakankaasta irtopäällinen.
Vähän se on ankea, mutta käytännöllinen ainakin.


Ja sitten, miten sitä voikin olla ihminen pienestä onnellinen.
Meillä on kompostori !!!
Mies on tuunannut sen vanhasta pakastinarkusta,
teki hienon kehikonkin siihen ympärille.
Ja löysin kuin löysinkin sopivan pienen kiskosysteemin
 tuonne pikkuiseen allaskaappiin.

Kyllä nyt kelpaa :)

Vielä kun keksisi jonkun tilaasäästävän ratkaisun 
lasin ja metallin kierrätykseen.
Nyt ne ovat vaan rapussa muovikasseissa tai pahvilaatikoissa,
näyttämässä ihan kamalalta, 
kunnes kiikutan ne töihin mennessä keräyspisteelle. 
 Ideoita otetaan vastaan !







Katukirppikseltä ostin ihanalta mummukalta
nämä pannunaluset.Pyörylöiden sisällä on pullonkorkit !
Mummu pyysy näistä vaatimattomat 2,5 e kpl. 

Samalla idealla olen nähnyt tehdyn pilttipurkkien kansista kynnysmattoja.
Siinäpä loistava jämälanka-idea !






keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Joka-aamuinen



































Joka aamu lähdemme kohti tuttua metsää.
Koira on innoissaan ja viipottaa tuoksujen perässä,
itsekin piristyn kun saan keuhkot täyteen raitista ilmaa.

Tämä on tuttu metsä jo lapsuudesta,
muistan jokaisen polun, ojan ja pellonreunan.

Täällä on lenkkeilty jo 12-vuotiaana pienen pennun kanssa,
onnellisena ihan ensimmäisen koiran omistajana.
Sittemmin sitä samaa koiraa on vedetty perässä samoja polkuja,
Diabeetikkona vanhuksena kun jalat pettivät välillä kesken kaiken.
Samasta syystä olen myös kantanut 25 kg jalatonta koiraa tuosta metsästä kotiin saakka.

Lapsuudenkotini molempien koirien tuhkat on ripoteltu noille metsäpoluille.

Siellä voi nähdä hyvällä tuurilla hirviä, peuroja ja metsäkauriita.
sieniäkin ja marjojakin siellä on.

Näiden aamuisten retkien voimin jaksan lähteä pirteänä töihin,
koira taas jaksaa lepäillä työpäivän ajan.

Kiitos, pikku metsä.
Toivon, ettei sinua ikinä hakata pois.