perjantai 20. heinäkuuta 2012

On tullut taas ommeltua !

Alkukesän väsyn ja tylsyyden jälkeen olen herännyt jälleen henkiin,
ja ompelukone surraa lähes joka päivä ;)

Tässä muutama tuotos :


Nämä piposet lähtivät pienille tyttösille tilauksesta.

Ja vihdoin raaskin uhrata suloisen siilikankaan.
Siitä tuli yhdessä vanhojen ruutukankaiden ja vanhan lakanan kanssa syksyinen 
vauvanpeitto. 
Tämäkin lähti jo uuteen kotiin.



Siskon tytölle tein hellelätsän, 
edellinen oli jäänyt pieneksi.
Tyttö itse toivoi, että siinä olisi ainakin keltaista.


Tällainen "harjoituskappale" (mutta pienempi) kyseisestä lätsästä on vielä ilman kotia.



Lisää kätten töitä tuloillaan, nyt kun vauhdin saanut päälle niin ei loppua ole taas näkyvissä :D


Onpahan kiva olla taas "takaisin" !

perjantai 18. toukokuuta 2012

Uusi blogi !

Kuten te vähäiset lukijani olette huomanneet,
bloginpito on hieman hiipunut tässä kevään aikana.

Käsityörintamalla ei kamalasti mitään uutta, 
elämä on ollut viime aikoina hyvin koirapainotteista ;)

Siispä meidän koiruleilla on nyt ikioma blogi, 
jos kiinnostaa, sinne pääsee kurkkaamaan tästä.

Luovalle tädille en osaa sanoa tällä hetkellä jatkoa,
ehkä eri nimellä ja vähän eri sisällöllä tulen jatkamaan.
Perinteisesti viimeistään heinäkuun helteistä alkaa armoton neulontavimma,
eli viimeistään silloin herää blogikin varmaan uudestaan eloon.

Kiitos kuitenkin kaikille lukijoille jotka ovat täällä jaksaneet roikkua  :)



keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kevät ja kukkaset !


Kaksi iloista kukkapipoa lähtee uuteen kotiin huomenna !




sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

pii paa !


Tällainen paloautopipo lähti siskonpojan matkaan :




Pieni palomies-fani oli aika tohkeissaan : D


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pari pipaa


Pari pipoa valmistunut :

Aurinkoinen bambujoustispipo;
n.kokoa 50 cm.
Vielä vailla kotia.



Raidallinen jellonapipo lähdössä uuteen kotiin :)





Huomenna luvassa taas uusia pipoja;
mm. hieno paloauto-pipo !


lauantai 31. maaliskuuta 2012

Pipoja !


Nyt olisi pipoja tarjolla välikauteen.

Velouria sekä joustofroteeta löytyy
ja valinnanvaraa on.

Velourit :
 tummansininen            harmaansininen            vaaleansininen.
(tosi tumma)                                                                

mustaharmaa raita    omenanvihreä      meleerattu harmaa




(pinkki ei ole oikeasti noin ryppyinen, on pyykkikoneen jäljiltä
kun jätti vedet koneeseen ja jouduin rutistella kuivaksi...
mennyt uudestaan jo pesuun :) )

vaalea lila            pinkki             vaalea aniliini


Sekä lajitelma pienempiä paloja aplikointeja varten...


Lisää värejä on tulossa, mm. tumma violetti.
Toiveita otetaan myös vastaan :).



Joustofroteita sitten:

Metsolan superpehmeä bambujoustis,                                    Metsolan paksumpi frotee,
                                 vihreä raita                       lime                        ruskea-valko-vihreä                  



Metsolan apilafrotee,                     Matsolan bambujoustis,
                 
ruskea                                    mango


pinkki                                   turkoosi



Kuva-aiheita teen toivomuksen mukaan.
Pipon malli voi olla joko perinteinen pipo,  16 e.


taikka vaikka tällainen neliömäisempi, 18 e.





 Elikkäs ottakaahan reippaasti yhteyttä jos on pipon tarvetta,
suunnitellaan värit ja kuvat sekä malli   :)


noora_naatanen@hotmail.com









torstai 29. maaliskuuta 2012

Täällä toistaiseksi !

Anteeksi koko talven mittainen hiljaisuus.
Jonkinnäköinen blogiahdistus tuli käymään, ja mietin edelleen josko laittaisin pillit pussiin täällä.
Perustaisin sitten ihan uuden, tai kaksi.

Piposesonki on kuumimillaan, ja minä täällä myöhäisherännäisenä silittelen veloureja ja joustofroteita,
josko pääsisi ompeluhommiin.

Leipätyö on pitänyt liian kiireisenä, ja uusi nelijalkainen perheenjäsen on ottanut oman aikansa vähästä vapaa-ajastani.

Tarpeeksi kauan bloggerin kanssa taisteltuani totesin, etten saa kuvia latautumaan....

Jos hetken maltatte odottaa niin ratkon ongelman, ja laitan kuvia kangasvaihtoehdoista.

Pipotilauksia nimittäin otetaan taas vastaan !